torstai 19. heinäkuuta 2018

Ensimmäisiä Steiner -nukkeja vuosien takaa



Vuonna 2011 Espoon Steiner-koulun kurssilla aloitin Steiner -nukkejen teon enemmän tosissani. Ensimmäiset nuket luonnollisesti tein perheen lapsille. Ne ovat tässä yllä, F ja A. Työttö jäi Suomeen ja poika meni Italiaan. Vuosien varrella nukenteko on jämäköitynyt niin, että nämä nuket tuntuisivat tällä hetkellä aivan liian veltoilta.

Ensimmäiset myydyt nuket ovat tässä. Ne osti kahden tytön äiti tyttärilleen, josta toisen nuken nimen muistan. Se on Helmi ja Helmistä tulee tiedenainen.  Toivomuksena oli, että nuket olisivat vähän eri mittaisia ja toisella olisi lyhyt ja toisella pitkä tukka. Toinen tyttö sai myöhemmin vielä mustatukkaisen kaverin, sillä nukeilla oli leikitty todella paljon.

Sisaruksille lahjaksi tehdyt nuket.

Ja letit takaapäin. Nimitän tätä hiustyyliä pottapääksi.

         
 Pottapään letit kasvojen puolelta.
Pörröpäällä silmät ja suu on vielä kuvaushetkellä merkitty nuppineuloilla.
Esittelen tulevissa blogiteksteissä erilaisia hiustyylejä ja malleja avuksi niille, jotka pohtivat Steiner -nuken hankkimista lähipiirinsä lapselle/lapsille. Hiusten tekeminen on vaikein ja työläin osa nukentekoa. Pikkuhiljaa vuosien varrella erityisesti tilaajien toivomukset ovat antaneet mahdollisuuksia kehitellä erilaisia kampauksia nukeille.


Yllä oleva pörröpää ja pottapää ovat ensimmäisiä kokeiluitani nukenteossa.

Blogin kirjoittamisessa taukoa ei kannata ihmetellä. Kaikkea suunniteltua ei aina saa toteutettua.  Olen kuitenkin vaihtelevalla intensiteetillä tehnyt nukkeja. Laskin, että nukkeja on valmiina noin 60, joista noin 20 on tehty lahjaksi lapsenlapsille ja ystävien lapsille ja muutama on kotona valmiina ja loput on myyty Suomi-Kenia Seuran työn hyväksi. Yleensä nukkeja tilataan jouluksi, mutta tällä hetkellä keskellä kesää tilauksessa on kolme nukkea ja neljäs vauvanukke, jonka tekemisen joudun vielä ennen kesän loppua opettelemaan.